Tulkaa kaikki -liike
Aamenesta öylättiin - kirkon ja uskon sanasto
Tulkaa kaikki -liike on maaliskuussa 2006 perustettu verkosto. Sen tavoitteena on herättää kirkon ympärillä keskustelua. Liike katsoo, että kirkon on uudistuttava, jotta se voisi täyttää tehtävänsä.
Tulkaa kaikki -liikkeen tavoitteisiin kuuluvat muun muassa seuraavat teemat:
- kirkollisen päätöksenteon on oltava avointa
- aineellista hyvää on jaettava oman maan ja muun maailman köyhien kanssa
- naispappien syrjintä on lopetettava
- eronneiden, avoliiton valinneiden tai yksin elävien elämänratkaisuita on kunnioitettava sekä
- seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt on toivotettava tervetulleiksi seurakuntien toimintaan ja työhön.
Liikkeellä on toimintaryhmä Helsingissä ja koordinaatioryhmiä hiippakunnissa.

