Tosi rakkaus odottaa -kampanja – Aamenesta öylättiin - kirkon ja uskon sanasto

Tosi rakkaus odottaa -kampanja

Aamenesta öylättiin - kirkon ja uskon sanasto

Tosi Rakkaus Odottaa (True Love Waits) on kansainvälinen nuorisokampanja, joka kehottaa nuoria pidättäytymään esiaviollisista seksisuhteista. Kampanja tukee avioliittoa ja perhettä. Nuoria kehotetaan syvään sitoutumiseen, joka luo luottamusta, turvallisuutta ja avoimuutta.

Kampanja sai alkunsa Yhdysvalloista. Liikkeen toiminta alkoi Suomessa vuonna 1997 Kansanlähetyksen aloitteesta. Suomessa liikkeeseen kuuluu muutamia tuhansia jäseniä.

Suomessa kampanjaa tukee noin kaksikymmentä kristillistä järjestöä ja oppilaitosta. Näihin kuuluu kirkon herätysliikkeitä ja järjestöjä, kuten Kansan Raamattuseura, Suomen Evankelis-luterilainen Kansanlähetys, Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ja Suomen Raamattuopisto, sekä vapaita suuntia, kuten Suomen Helluntaiseurakunnat ja Suomen Vapaakirkko.

TT Hanna Salomäki on tutkinut Tosi rakkaus odottaa -liikettä kirkkososiologian alaan kuuluvassa väitöskirjassaan Tosi rakkaus odottaa. Seksuaalieettinen nuortenliike Suomessa. Yliopistopaino, 2004.


Muualla verkossa