Suntio – Aamenesta öylättiin - kirkon ja uskon sanasto

Suntio

Aamenesta öylättiin - kirkon ja uskon sanasto

Seurakuntamestari eli suntio on perinteinen ja samalla ajan haasteiden mukana muuttuva kirkon ammatti. Työn arvoperustana on kristillinen usko, kristillinen ihmiskäsitys sekä niistä nouseva vastuu luonnosta ja ympäristöstä.

Suntion työhön kuuluu huolehtia seurakunnan kirkkorakennuksesta ja muista tiloista, sekä toimia vahtimestarina. Suntion tehtävänä on esimerkiksi valmistella kirkkosali jumalanpalvelusta varten vaihtamalla oikean väriset kirkkotekstiilit eli paramentit, asetella kukat alttarille ja huolehtia kirkonkellojen soitosta.

Pienemmissä seurakunnissa suntion tehtäviin saattaa kuulua myös siivoojan, haudankaivajan tai hautausmaanhoitajan tehtäviä. Joissain seurakunnissa suntion tehtävät rajoittuvat kirkossa järjestettävissä toimituksissa avustamiseen, jolloin seurakuntamestari huolehtii esimerkiksi haudankaivuusta ja hautausmaan hoidosta.

Suntion ammattitutkinto suoritetaan näyttötutkintona. Suntion tutkintoon valmistavaa koulutusta järjestävät tällä hetkellä Kristliga folkhögskolan i Nykarleby, Helsingin, Jyväskylän, Raudaskylän ja Turun kristilliset opistot, Sisälähetysseuran oppilaitos Pieksämäellä sekä Seurakuntaopisto Järvenpäässä.


Tutustu myös

Henkilökohtaiset työkalut