Seurakuntavaalit
Aamenesta öylättiin - kirkon ja uskon sanasto
Valtakunnallisissa seurakuntavaaleissa valitaan seurakunnalle luottamushenkilöt, joita on yhteensä noin 12 000. Vaalit järjestetään joka neljäs vuosi marraskuussa. Luottamushenkilö on seurakunnan työntekijän yhteistyökumppani ja seurakuntalaisten edustaja päätöksenteossa.
Taloudellisesti itsenäisessä seurakunnassa vaaleilla valitaan kirkkovaltuuston jäsenet. Kirkkovaltuusto on seurakunnan tai seurakuntayhtymän ylin päättävä elin. Seurakuntayhtymässä järjestetään kahdet vaalit: yhtymän jäsenseurakunnille valitaan seurakuntaneuvostot ja yhtymälle yhteinen kirkkovaltuusto.
Luottamushenkilöt päättävät seurakunnan toiminnan linjoista, kirkollisveroprosentista ja talousarviosta eli siitä, mihin kirkollisverorahoja käytetään. Luottamushenkilöt valitsevat seurakunnan viranhaltijat, esimerkiksi seurakuntapapit, kanttorit ja diakoniatyöntekijät.
Sisällysluettelo |
Äänioikeus ja vaalikelpoisuus
Kaikilla viimeistään ensimmäisenä vaalipäivänä 16 vuotta täyttäneillä kirkon jäsenillä on seurakuntavaaleissa yhtäläinen äänioikeus. Äänioikeutta käytetään siinä seurakunnassa, jossa äänioikeutettu on elokuun viidentenätoista päivänä merkitty seurakunnan läsnäolevaksi jäseneksi.
Vaalikelpoisia seurakunnan luottamustoimiin ovat seurakunnan konfirmoidut jäsenet, jotka ovat täyttäneet 18 vuotta viimeistään ensimmäisenä vaalipäivänä. Ehdokas ei saa olla vaaliseurakunnan viranhaltija tai työsopimussuhteessa oleva päätoiminen työntekijä.
Kirkkovaltuustoon valitaan seurakunnan koosta riippuen 11–39 jäsentä, yhteiseen kirkkovaltuustoon 21–91 ja seurakuntaneuvostoon 8–16 jäsentä.
Tilastoja vaaleista
Kolmella edellisellä vaalikerralla äänestysprosentti on hieman noussut. Vuonna 2006 seurakuntavaaleissa äänesti 14,7 % äänestysoikeutetuista. Ennakkoon äänestäneiden osuus kasvoi. Korkeimman ja matalimman äänestysprosentin välillä oli eroa liki 45 prosenttiyksikköä.
Enemmistö luottamushenkilöistä on naisia, 54 %. Edellisten vaalien tapaan nyt istuvista päättäjistä enemmistö on iältään yli 50-vuotiaita. Luottamushenkilöistä seitsemän prosenttia on alle 30-vuotiaita. 30–39-vuotiaita on 11 prosenttia, 40–49-vuotiaita 20 prosenttia, 50–59-vuotiaita 29 prosenttia ja yli 60-vuotiaita 33 prosenttia. Eniten nuoria luottamushenkilöitä valittiin Helsingin hiippakunnassa, jossa 14 prosenttia valituista oli alle 30-vuotiaita.
Luottamushenkilöiden ikäjakauma vastaa pitkälti äänestäjien ikäjakaumaa. 18–24-vuotiaita äänestäjistä oli vain 5 %. 70 % äänestäjistä oli yli 50-vuotiaita.
Seuraavat vaalit
Seuraavat seurakuntavaalit järjestetään marraskuussa 2010. Vaalien ehdokasasettelu päättyi 15.9.2010. Varsinaiset vaalipäivät ovat 14.11. tai 14.–15.11.2010. Ennakkoäänestys on 1.–5.11.2010. Näissä vaaleissa 16-vuotiaat saavat ensimmäistä kertaa äänestää.


