Setlementtiliike – Aamenesta öylättiin - kirkon ja uskon sanasto

Setlementtiliike

Aamenesta öylättiin - kirkon ja uskon sanasto

Setlementtiliike syntyi Englannissa 1880-luvulla. Liike pyrki poistamaan uskonnollista ja yhteiskunnallista vieraantumista kaupungeissa ja teollosuusseuduilla. Setlementtiaatteesta innostuneet asettuivat asumaan setlementteihin, kaupunkien köyhälistökortteleihin. Ensimmäinen setlementti syntyi Itä-Lontoossa Whitechapelin seurakunnassa pastori Samuel Barnettin aloitteesta.

Setlementtityön idea tuli Suomeen jo 1880-luvulla. Sen toi Suomeen opettaja Alli Trygg. Vuonna 1890 alkoi Kansankodin toiminta Sörnäisissä, mutta työ loppui 1910-luvun alussa rahoitusongelmiin. Uudelleen setlementtityön toi Suomeen teol. tri (h. c.) Sigfrid Sirenius, joka oli tutustunut siihen toimiessaan Lontoossa merimiespappina vuosina 1908–1912.

Suomen Setlementtiliitto ry jäsenjärjestöineen tekee nuorisotyötä, vapaata sivistystyötä ja sosiaalityötä sekä osallistuu sosiaalipoliittiseen keskusteluun Suomessa ja kansainvälisesti. Setlementeillä on kansalaisopistoja, päiväkoteja, kerhotoimintaa ja palvelutaloja. Koko setlementtitoiminnan historian ajan liikkeen perusajatuksena on ollut luoda ihmisille keinoja ja välineitä oman elämäntilanteensa parantamiseen.

Tutustu myös

Henkilökohtaiset työkalut