Sekularismi
Aamenesta öylättiin - kirkon ja uskon sanasto
Sekularismi tarkoittaa maailmallisuutta, ei-uskonnollisuutta. Sekularisaatio on sekularismista aiheutuva historiallinen kehityssuunta.
Uskonnollisessa kielenkäytössä sekularismi tarkoittaa tämänpuoleiseen maailmaan kohdistuvaa kiintymystä tai maallistumista. Maailmaa, yhteiskuntaa ja ihmiselämää tulkitaan ei-uskonnollisesti. Samalla uskonnon ja kirkon merkitys vähenee. Sanaa käytetään myös yleisnimityksenä ei-uskonnollisista maailmankatsomuksista sekä sekularisoimista ajavista aatteista ja liikkeistä.
Yhtenä syynä sekularisaatioon on tieteissä 1200-luvulta lähtien tapahtunut kehitys kohti modernia maailmankuvaa. Keskiajalla kirkko oli vielä ylin auktoriteetti. Myöhemmin maailmaa on tarkasteltu enemmän ihmiskeskeisesti. Esimerkiksi yhteiskunnallisten ilmiöiden oikeutusta perustellaan vetoamatta Jumalaan. Maailmaa ei enää pidetä hierarkkisena ja pysyvänä järjestelmänä vaan se nähdään muuttuvana.
Sekularismi ei välttämättä tarkoita uskonnosta, luopumista tai aktiivista toimintaa sitä vastaan. Renessanssiajalta lähtien Euroopan kaupungeissa on ollut paljon ihmisiä, jotka ovat saattaneet olla hyvinkin ahkeria kirkossakävijöitä. Silti monet ovat katsoneet, että kirkon ei tule puuttua esimerkiksi heidän työhönsä, vaan sillä on omat pelisääntönsä. Näin elämänalue toisensa jälkeen on irrottautunut uskonnosta. Lopputuloksena on se, että monien kirkon jäsenten elämään uskonnolla on vain hyvin kapea kosketuspinta.
Protestanttisessa Euroopassa edellä kuvattua kehitystä on edistänyt se, että kirkon toiminta on painottunut reformaatiosta lähtien seurakunnan opettamiseen. Ihmiset eivät ole tottuneet hakemaan jokapäiväisen elämän ongelmiin vastauksia kirkolta. Katolisessa kirkossa taas rippiperinne on ollut vahva. Näin ihmiset ovat kysyneet kirkolta neuvoja konkreettisiin asioihin, ja eri asioita on totuttu katsomaan myös uskonnon näkökulmasta. Reformaatio oli lisäksi auktoriteettia vastaan noussut individualistinen liike. Tämä on ollut osaltaan vaikuttamassa siihen, että oman yhteisön (kirkon) auktoriteeteilla ei ole niin vahvaa asemaa kuin esimerkiksi katolisessa kirkossa.
