Saarna
Aamenesta öylättiin - kirkon ja uskon sanasto
Saarna on puhe jumalanpalveluksessa. Se on puhuttua Jumalan sanaa, ja jumalanpalveluksen keskeisin osa. Saarna perustuu kulloisenkin pyhän evankeliumitekstiin.
Saarna kestää tavallisesti 8–12 minuuttia, ja se sijoittuu jumalanpalveluksessa niin kutsuttuun sanaosaan päivän evankeliumin lukemisen ja uskontunnustuksen väliin. Saarna pidetään usein saarnatuolista, mutta saarnaava pappi tai mahdollisesti muu seurakunnan työntekijä, joka on saanut kirkkoherralta luvan saarnata, voi asettua kirkossa parhaaksi katsomallaan tavalla, esimerkiksi lukupulpetin luo tai seurakunnan keskelle.
Saarna on osa Jumalan ilmoitusta: hän ilmoittaa itsestään ja hyvistä töistään saarnaavan ihmisen suulla, ja siksi saarnaa onkin luterilaisessa perinteessä kutsuttu armonvälineeksi. Saarnan tehtävä on synnyttää ja kasvattaa uskoa sekä rakentaa ja vahvistaa seurakuntaa. Saarnaksi voidaan kutsua myös kirkollisten toimitusten yhteydessä pidettyjä puheita.

