Palveleva puhelin ja Palveleva netti
Aamenesta öylättiin - kirkon ja uskon sanasto
Palveleva puhelin on seurakuntien puhelimitse tapahtuvaa sielunhoitotyötä. Työmuoto syntyi 1960-luvulla.
Palvelevaan puhelimeen tulee vuosittain kymmeniä tuhansia soittoja. Yleisimpiä keskusteluissa käsiteltyjä aiheita ovat yksinäisyys, ihmissuhteet, mielenterveyden vaikeudet ja uskonnolliset kysymykset.
Palvelevan puhelimen vastaajina toimivat koulutusta saaneet vapaaehtoiset päivystäjät sekä seurakuntien työntekijät. Toimintaperiaatteeseen kuuluu, että puhelut ovat nimettömiä, luottamuksellisia ja soittajan persoonaa kunnioittavia.
Palvelevan puhelimen numero on koko maassa 01019-0071 suomenkielisille ja 01019-0072 ruotsinkielisille.
Ulkomailta soitettaessa numerot ovat + 358 1019 0071 ja + 358 1019 0072.
Päivystysajat ovat koko Suomessa su-to klo 18–01, pe ja la 18–03. Ruotsinkielinen päivystys on joka ilta klo 20–24. Soitto Palvelevaan puhelimeen maksaa lankapuhelimesta paikallispuhelumaksun verran. Matkapuhelimella soitettaessa laskutusperusteena on oman operaattorin puheluhinnat.
Palveleva netti
Palveleva netti on evankelis-luterilaisen kirkon ylläpitämä, vuonna 2005 perustettu verkkoauttamispalvelu. Sinne voi lähettää nimettömänä ja luottamuksellisesti viestin, jossa voi kertoa mieltä painavista asioista. Vastaajat ovat tehtävään koulutettuja vapaaehtoisia. Myös he toimivat nimettömästi.
Palvelevan netin käyttö on maksutonta. Viestiin vastataan viiden päivän kuluessa. Jos asia on kiireellinen, voi soittaa Palvelevaan puhelimeen.

