Naispappeus
Aamenesta öylättiin - kirkon ja uskon sanasto
Pappisvirka on avattu naisille useissa protestanttisissa kirkoissa 1900-luvun loppupuolella. Miespappeuden perinne on säilynyt roomalaiskatolisessa ja ortodoksisessa kirkossa.
Naispappeudesta myönteisen päätöksen tehneet kirkot ovat tulkinneet, että miesten toimiminen saarnavirassa varhaiskirkossa on perustunut miehen asemaan yhteiskunnassa, tai että varhaiskirkossa myös naiset toimivat merkittävissä seurakunnan tehtävissä. Yhteiskunnallisen näkemyksen muututtua sukupuolten tasa-arvoa kannattavaksi pappisviran avaaminen naisille on kehityksen johdonmukainen seuraus, eikä sille ole teologisia esteitä.
Suomessa ensimmäinen nainen, Wendla Ivaska, suoritti teologisen loppututkinnon 1913. Naisteologien tehtävät kirjattiin kirkkolakiin 1953. Ensimmäisen kerran naisteologi anoi Suomessa pappisvihkimystä 1955. Tanskassa ensimmäiset naispapit vihittiin 1948 ja Ruotsissa pappisvirka avattiin naisille vuonna 1958 hallituksen päätöksellä. Naispappeus on herättänyt voimakkaita kiistoja kirkkojen sisällä.
Suomessa kirkolliskokous äänesti naispappeudesta ensimmäisen kerran 1963. Enemmistö äänesti puolesta, mutta lainmuutokseen vaadittavaa 3/4 määräenemmistöä ei saavutettu. Kirkolliskokous perusti naisteologeja varten lehtorin viran.
Toisen kerran äänestettiin pappisviran avaamisesta naisille 1976, mutta jälleen määräenemmistö jäi saavuttamatta. Vuonna 1978 lehtori sai oikeuden saarnata kirkkoherran luvalla, avustaa ehtoollisen jakamisessa ja konfirmoida. Kolmannessa äänestyksessä 1984 naispappeus kaatui jälleen äänin 73–32. Päätöstä seurasi kirkostaeroamisaalto.
Marraskuussa 1986 päätös oli myönteinen ja vuoden 1988 alusta se sai lainvoiman. Lehtorin virka päätettiin säilyttää. Seurakunnat muuttivat kuitenkin useimmat lehtorin virat papin viroiksi.
Maaliskuussa 1988 ensimmäiset 94 naisteologia vihittiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papeiksi. Vaikka osa papistosta ei hyväksynyt naispappeutta, laajoja kiistoja Suomessa ei kuitenkaan syntynyt.
Piispan virka avattiin naisille kirkolliskokouksen päätöksellä toukokuussa 1990. Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon valittiin ensimmäinen naispiispa 3.6.2010, kun TM, pastori Irja Askola valittiin Helsingin hiippakunnan piispaksi.
Ensimmäinen luterilainen naispiispa, Maria Jepsen, valittiin Saksan evankeliseen kirkkoon vuonna 1992. Luterilaisia naispiispoja on sen jälkeen valittu ainakin Saksassa, Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Grönlannissa ja Kanadassa.
Tutustu myös

