Lestadiolaisuus
Aamenesta öylättiin - kirkon ja uskon sanasto
Lestadiolaisuus on yksi kirkon piirissä vaikuttavista herätysliikkeistä. Se syntyi Lars Leevi Laestadiuksen (1800–1861) saarnatoiminnan vaikutuksesta Ruotsin pohjoisimmassa Lapissa. Herätyksiä ilmeni 1840-luvulta lähtien, ja vähitellen ne laajenivat myös Suomen puolelle. Muutamassa vuosikymmenessä Suomesta tuli lestadiolaisuuden huomattavin tukialue.
Laestadiuksen jälkeen liikkeen johtoon nousi Juhani Raattamaa (1811–1899), joka vaikutti suuresti liikkeen opilliseen kehitykseen. Lestadiolaisuuden yhtenäinen kausi päättyi vuosisadan vaihteessa suureen hajaannukseen, joka johtui liikkeen leviämisestä, Raattamaan kuolemasta ja opillisista erimielisyyksistä.
Sisällysluettelo |
Lestadiolaiset suuntaukset
Vanhoillislestadiolaisuus
Vanhoillislestadiolaisuus muodostui alusta alkaen lestadiolaisuuden suurimmaksi ryhmäksi. Sen keskusjärjestö on vuonna 1906 perustettu Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys eli SRK. Sisarjärjestöjä sillä on Ruotsissa, USA:ssa, Kanadassa, Venäjällä ja Virossa.
Vanhoillislestadiolaisuuden kannattajien määrä on arvioitu yli 100 000:ksi. Liike on levinnyt voimakkaimmin Pohjois-Pohjanmaalle, Oulun seudulle sekä Koillismaalle. Paikallisia rauhanyhdistyksiä on noin 250.
SRK julkaisee hengellistä kirjallisuutta ja lehtiä. Liikkeen pää-äänenkannattaja on Päivämies-lehti. Vanhoillislestadiolaisilla on amerikkalainen sisarjärjestö American Laestadian Lutheran Church, joka muun muassa tekee lähetystyötä Ecuadorissa ja Togossa.
Suviseurat
Vanhoillislestadiolaisten valtakunnalliset, nelipäiväiset suviseurat on maamme laajin hengellinen tapahtuma. Osanottajia on noin 70 000–80 000, joista suurin osa on lapsia ja nuoria. Ensimmäiset suviseurat pidettiin Oulussa vuonna 1906.
Esikoislestadiolaisuus
Esikoislestadiolaisuudeksi kutsuttua suuntausta on pidetty lestadiolaisuuden haaroista tapakulttuurin ja yhteiskunnallisen asennoitumisensa perusteella konservatiivisimpana. Ryhmä on kuitenkin nykyään vanhoillislestadiolaisuutta avoimempi suhteessa kirkkoon ja muihin herätysliikkeisiin. Liikkeen keskus on Ruotsin vanhalla suomalaisalueella, mutta esikoisuus on muodostunut kansanliikkeeksi paikoitellen myös Suomessa. Liikkeen piiriin kuuluu vajaat 10 000 henkeä. Esikoislestadiolaisten lehti on nimeltään Rauhan Side. Liike vaikuttaa myös muissa Skandinavian maissa ja Yhdysvalloissa sekä tekee lähetystyötä Baltiassa ja Venäjällä.
Uusheräys
Uudenheräyksen syntytaustana on lestadiolaisuudessa 1800-luvun loppuvuosina ilmennyt kuohunta. Uusheräys on lestadiolaisista suunnista kaikkein avoimin ulkopuolisille yhteyksille. Sillä on noin 3000 kannattajaa pääasiassa Pohjois-Suomessa ja Keski-Pohjanmaalla. Uusheräys julkaisee Lähettäjä-lehteä. Se on ollut koko historiansa ajan aktiivinen lähetystyössä, ja tällä hetkellä Uusheräys tekee yhteistyötä Suomen Lähetysseuran kanssa. Päätoimintamuoto ovat seurat, joita pidetään lähinnä rukoushuoneilla.
Rauhansanalaisuus
Rauhansanalaisuus on perusnäkemyksiltään vanhoillislestadiolainen ryhmittymä, mutta se on pääuomaa opillisesti väljempi suuntaus. Liikkeellä on Suomessa noin 7000 kannattajaa. Suuntaus tunnetaan myös nimellä pikkuesikoisuus. Liikkeen lehti on Rauhan Sana. Rauhansanalaisuus vaikuttaa myös Pohjois-Ruotsissa ja -Norjassa. Lestadiolaissuuntauksista ryhmä on kansainvälisin, ja sillä on yhteyksiä Venäjälle ja Baltiaan sekä ennen kaikkea Pohjois-Amerikkaan. Amerikkalainen sisarjärjestö, vuonna 1928 perustettu apostolis-luterilainen kirkkokunta (Apostolic Lutheran Church) on 1960-luvulta alkaen tehnyt lähetystyötä mm. Nigeriassa, Guatemalassa ja Intiassa.
Elämänsanalaisuus
Elämänsanalaisia lestadiolaisia on vain noin 300 henkilöä. Elämänsanalaisuus syntyi 1960-luvun alussa, kun ryhmä pappeja ja maallikoita erkaantui SRK:n edustamasta vanhoillislestadiolaisuudesta. Sitä kutsutaan myös pappislinjaksi, sillä suuri osa liikkeen kannattajista oli pappeja. Lestadiolainen ylioppilaskoti Helsingissä on liikkeen ylläpitämä.
Kirkko ja lestadiolaisuus
Kirkon ja ympäröivän yhteiskunnan suhde erityisesti vanhoillislestadiolaisuuteen on ollut ajoittain jännitteinen. Liike on pysynyt kuitenkin päättäväisesti kirkon sisällä, vaikka jotkut sen teologiset korostukset poikkeavatkin luterilaisesta opista (esim. kaste-, ja kirkkokäsitys). Vanhoillislestadiolainen uskonyhteisö pitää itseään tosi kirkkona, jonka "Hengen virka" kokoaa uskovat "yhteen laumaan Yhden Paimenen ympärille".
Lestadiolainen elämänmuoto
Seurat ovat lestadiolaisuuden keskeisin kokoontumismuoto. Seuroja pidetään useimmiten kodeissa. Puhujilta, myös papeilta, edellytetään lestadiolaisyhteisön hyväksyntää. Julistuksen keskeisinä tuntomerkkeinä ovat parannuksen saarnaaminen ja syntien anteeksiantamuksen julistus.
Lestadiolaissaarnaajat julistavat synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Liikkeessä käytetään niin yleistä synninpäästöä kuin rippiä. Oikeus synninpäästön julistamiseen kuuluu kaikille uskoville. Lestadiolaiset hyväksyvät uskoviksi usein vain liikkeen omassa vaikutuspiirissä olevat kristityt.
Vanhoillislestadiolaisten laulukirja on Siionin Laulut. Esikoislestadiolaiset käyttävät kirjaa Virsikirja ja hengellisiä lauluja, jossa on kirkon käyttämän virsikirjan lisäksi 168 muuta virttä. Muissa lestadiolaisuuden suuntauksissa lauletaan Siionin Matkalauluja.
Lestadiolaiseen elämänmuotoon kuuluvat suuret perheet ja perhekeskeinen elämä. Uskonsisaret ja -veljet voivat tervehtiä toisiaan perinteisillä lestadiolaisilla tervehdyksillä kuten ”Jumalan rauhaa” tai ”Jumalan terve”.
