Kirkon Ulkomaanapu (KUA)
Aamenesta öylättiin - kirkon ja uskon sanasto
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja seurakuntien kansainvälisen avun järjestö. Hallinnollisesti KUA on säätiö, joka toimii Kirkon ulkoasiain neuvoston yhteydessä. KUA työskentelee kansainvälisessä verkostossa, tärkeimmät yhteistyökumppanit ovat Luterilainen maailmanliitto ja Kirkkojen maailmanneuvosto.
KUA tekee pitkäjänteistä kehitysyhteistyötä, katastrofityötä, kirkkojenvälistä yhteistyötä sekä ihmisoikeus- ja rauhantyötä maailman köyhimpien ihmisten kanssa etniseen taustaan, uskontoon tai kansallisuuteen katsomatta. Keskeisimmät toiminta-alueet ovat Eteläinen Afrikka, Afrikan sarvi, Etelä-Aasia, Latinalainen Amerikka sekä Venäjän Karjala ja Inkeri. Suomessa KUA toteuttaa vaikuttamiskampanjoita ja tukee erityisesti seurakuntien kansainvälisyyskasvatusta.
Kirkon Ulkomaanapu saa varoja työhönsä seurakuntien talousarvioista ja kolehdeista sekä yksityislahjoittajilta, ulkoasiainministeriöltä ja EU:lta. Yhteisvastuukeräyksen tuotosta kanavoidaan KUA:lle 60 prosenttia. Ylen Hyvä -kampanjaa toteutetaan yhdessä YLE:n, SPR:n ja Unicefin kanssa.

