Abortti – Aamenesta öylättiin - kirkon ja uskon sanasto

Abortti

Aamenesta öylättiin - kirkon ja uskon sanasto

Uusi elämä alkaa sukusolujen yhtymisestä ja varsinainen raskaus siitä, kun hedelmöitynyt munasolu kiinnittyy kohtuun. Abortissa eli raskaudenkeskeytyksessä elämän kehitys katkaistaan väkivaltaisesti poistamalla sikiö kohdusta vaiheessa, jolloin ihmiselämällä ei ole vielä mahdollisuutta kehittyä kohdun ulkopuolella.

Kristillinen kirkko on kautta aikojen puhunut syntymättömän ihmiselämän suojelemisen puolesta. Kristillisen luomisuskon mukaan jokainen ihminen on Jumalan luoma aivan ensi hetkestä lähtien, ja inhimillisellä elämällä on aina oikeus kasvaa täyteen ihmisyyteen. Kirkon uskon mukaan elämä on pyhää, myös pienimmänkin kohdussa olevan ihmisen. (Ps. 139:19; Jes. 44:2; Luuk. 1:15, 41; Gal. 1:15).


Luterilaisten piispojen kannanotossa Kasvamaan yhdessä (1984) hahmotellaan kolme mahdollista perustetta aborttiin:

  1. Tilanteissa, joissa äidin henki on uhattuna, voidaan syntynyt elämä asettaa syntymättömän edelle eli abortoida lapsi äidin terveyden takia.
  2. Raiskauksen uhrin ei voida katsoa olevan moraalisesti vastuussa vasten omaa tahtoaan tapahtuneesta väkivaltaisesta hedelmöittymisestä.
  3. Vakavasti vammainen, vajaamielinen tai sairas lapsi voi olla perusteltu syy aborttiin.


Kamppaillessaan vaikeiden eettisten ratkaisujen kanssa vanhemmat tarvitsevat tukea, ohjausta ja apua. Monien vanhempien tahto on saada synnyttää myös vammainen lapsi.


Piispojen sosiaalieettisessä kannanotossa Rakkauden lahja (2008) otetaan kantaa sikiön oikeuksiin ja raskauden keskeytykseen. Rakkauden lahjassa tähdennetään, että abortti ei ole ehkäisykeino, mutta raskauden keskeytys voi kyllä joissain tilanteissa olla perusteltua huolellisen harkinnan jälkeen. Abortin läpikäyneitä on tuettava kaikin keinoin.


Naisella itsellään on viime kädessä oikeus päättää omaan ruumiiseensa kohdistuvista toimenpiteistä, ja Suomen laki antaa tähän juridisesti rajatuissa puitteissa laillisen oikeuden. Abortissa ei kristillisen luomisuskon näkökulmasta kuitenkaan puututa yksinomaan naisen kehoon, vaan myös hänen kohdussaan olevan syntymättömän ihmisen elämään.


Tutustu myös

Henkilökohtaiset työkalut